Ilmoitus

Supista
Ei tiedonantoja toistaiseksi.

Kontrollin halu

Supista
X
  • Suodatin
  • Aika
  • Näytä
Tyhjennä kaikki
uudet viestit

  • Kontrollin halu

    Juttelin eilen tyokaverin kanssa tuosta aiheesta, koska se tulee esille paljon tyossämme.
    Mutta se on havaintojeni mukaan melko laaja inhimillinen ilmio.

    Halu saada kontrollin tunne. Jostakin.
    Ongelmalliseksi se tulee jos ihminen toteuttaa tarvetta kontrollin tunteen luomiseksi kontrolloimalla muita ihmisiä.
    Ihminen saattaa kompastella kahden ääripään kanssa: voimattomuus, vallan tunteen täydellinen puute, olosuhteiden ja ihmisten mielivallan heiteltämänä..................tai sitten vallan halu, manipuloivuus, pyrkimys kontrolloida toisia.

    Kuten olen joskus aikaisemminkin maininnut, työkaveri kommentoi kerran että hänelle on t paita missä on teksti : if you cannot control yourself, control others.

    Se on siis ironiaa, ja suomeksi että jos et kykene kontroimaan/hallitsemaan itseäsi, kontrolloi toisia.

    Siis sinänsä erittäin huono neuvo.

    Mutta osoittaa juuri tuon mistä usein on kyse.

    Terve hallinnan tunne omasta elämästä on mielestäni mielenterveyden yksi kulmakivistä.
    Jopa uskovanakin, silloinkin kun haluaa alistua Jumalan sanan ja Hänen tahtonsa alle.
    Jumala kunnioittaa ihmistä, onhan Hän itse ihmisen luonut.
    Joskus ihminen pelkää tuon terveen elämänhallinnan menettämisen jos antaa elämän Jumalalle. Mutta niin ei tule käymään. Eli kun Pyhä Henki käsittelee sen pelon ja antaa ihmiselle motiivin antaa hallintavalta enenemässä määrin Pyhälle Hengelle, sitä lähemmäs alkuperäistä ihmisyyttä pääsee.

    Alkoholin väärinkäyttö ja kaikki addiktiot ovat todella merkki siitä että elämä ei ole hallinassa vaan sen hallintavallan on luovuttanut näille addiktion kohteille.

    Pitää lähteä...

  • #2
    Olen lukenut sellaisesta häiriöstä kuin "valtaihminen". Ihminen hoitaa omaa rikkinäistä minuuttaan ja heikkoa itsetuntoaan kontrolloimalla muita ja yrittämällä saada heidät valtaansa. Itse tarvitsisi kipeästi apua.
    Kiitos olkoon Jumalalle, Karitsalle, olen armoliitossa. -luterilainen

    Kommentti


    • #3
      Juu tuo on varmaan juuri se.

      Itse olen hieman allerginen tosin noille ihmistyyppiluokituksille. Siinä tulee se illuusio että ns. normi ihmisillä ei ole näitä samoja ongelmia.
      Arvelen että yleensä inhimilliset ongelmat ovat paljon tavallisempia kuin halutaan tunnustaa. Mutta sitten jos tietty ongelma tulee ilmi tavallista selvemmin jossakussa, niin ajatellaan että emmä ainakaan. Ja siinä on se kahtiajaon tunne.

      Mietin siksi näitä asioita ilmiöinä.

      Kommentti


      • #4
        Sitten on sekin puoli kuitenkin, että jos ajattelee että kaikissa meissä on kaikenlaisia puolia, voi estyä puuttumasta sellaiseen, joka kuitenkin saattaa olla ihan patologista ja tehdä oikeasti todella pahaa lähimmäiselleen.'

        Vaikeita asioita nämä lopulta, koska useimmiten tosiaan meistä löytyy kokonainen kirjo ominaisuuksia jotka eivät ole hyviä. Mutta missä on sitten se raja, että ei tule itse rikotuksi/riko toisia..?

        Kommentti


        • #5
          Älä tee toiselle sitä, mitä et tahtoisi tehtävän itsellesi. Tämä on minusta aika yleispätevä ohje lähes kaikkeen.

          Valtapelit sinänsä ovat minulle melkoisen vieraita. En ole koskaan nauttinut vallantunteesta lähimpien ihmisten kanssa - tai ylipäänsä ihmisten, joiden kanssa olen vapaa-ajalla tekemisissä tai jotka ovat ikään kuin samassa asemassa kanssani. Siis työtoverit, ystävät, sukulaiset, nettituttavat jne. Opettajana minulla on riittävästi "valtaa", jota minun kuuluu käyttää päivittäin ohjatessani luokan toimintaa, sen enempää en kaipaa. (Ja siis joo: minulta on moneen kertaan kysytty, ettenkö rupeaisi päiväkodin johtajaksi, hakisi rehtorikoulutukseen tms., mutta ne vaan eivät ole pätkääkään minun juttujani!)

          En kuitenkaan ole itsekään maahanpoljettavissa. Aina välillä työssäni törmään esimerkiksi vanhempiin tai kollegoihin, jotka pyrkivät määrittelemään minua tai tapaani tehdä työtä siten, että he pyrkivät polkemaan minut oman valtansa alle. Sellaisen en vain suostu. Osaan ilmoittaa, että tämän asian teen tällä tavalla. (Eri asia on tietenkin se, kun joltakulta saa oikeasti sydämestä annettuja vinkkejä tai ideoita!)

          Vanha sanonta, valta turmelee ja ehdoton valta turmelee ehdottomasti, pitänee paikkansa. Uskon, että Jumala odottaa niiltä, joille Hän antaa valta-aseman joihinkin toisiin ihmisiin nähden, nöyryyttä itsensä edessä. Nöyryyttä ja ymmärrystä nähdä se, miten vähän oikeasti osaa; miten vähän ymmmärtää ja miten paljon tarvitsee Jumalaa avukseen - tai siis miten riippuvainen on Jumalasta. Uskon, että vain nöyryys Jumalan edessä suojelee ihmistä vallan turmelevalta vaikutukselta. Ja nöyryyden kautta kasvaa myös rakkaus omia "alaisia" kohtaan, kun ymmärtää, että Jumala on antanut heidät juuri siihen, minun valtani alle, jotta minä tekisin sen, mitä Hän minulta odottaa. Ainakin opettajana koen näin: olen joka päivä vastuussa oppilaistani ensisijaisesti Jumalalle. Siinä ei tee silloin ihan kauheasti mieli käyttää valtaa; enemmän alkaa kysellä itseltään ja Jumalalta, miten osaisin oikein rakastaa näitä lapsia.

          Sorry, meni varmaan vähän ohi aiheen oman opettajuuden pohdinnaksi näin kesäloman alkajaisiksi.
          "Herra, opeta minua laskemaan päiväni oikein, että saisin viisaan sydämen." Ps. 90:12

          Kommentti


          • #6
            Alun perin julkaissut sirri Katso viesti
            Sitten on sekin puoli kuitenkin, että jos ajattelee että kaikissa meissä on kaikenlaisia puolia, voi estyä puuttumasta sellaiseen, joka kuitenkin saattaa olla ihan patologista ja tehdä oikeasti todella pahaa lähimmäiselleen.'

            Vaikeita asioita nämä lopulta, koska useimmiten tosiaan meistä löytyy kokonainen kirjo ominaisuuksia jotka eivät ole hyviä. Mutta missä on sitten se raja, että ei tule itse rikotuksi/riko toisia..?
            Niin. Itse ajattelin sitä siitä lähtokohdasta että ei jaa ihmisiä kahteen ryhmään, niihin toisin joilla on kontrollin liittyviä ongelma ja meihin muihin.

            Itse en todellakaan etsi kontrollin ja vallan tunnetta. Yleensä.
            Mutta juuri siitä oli kyse kun meillä oli konflikti sunnuntaina mieheni kanssa. Olin ehdottoman varma että minä olin oikeassa ja että miehelläni oli ei ole syytä olla turhautunut minuun. Ja ajattelin että minun kuuluu pitää puoleni, muuten tulen ylikävellyksi.

            Kunnes pysähdyin ja kysyin Herralta apua hämmentävässä tilanteessa.
            Heti Pyhä Henki näytti sydämelle miten olin menetellyt ja että mun on se joka on käännettävä kelkka. Sitä ennen itse asiassa täysin vilpittömästi ajattelin että mun kuuluu olla peräänantamaton.

            Sitten kun yksinkertaisesti Pyhän Hengen valossa näin että olinpa toope, se oli melkein hassua ja näin oman oikeuden puolesta taistelun olevan ihan hassua siinä tilanteessa.
            Pyhä Henki näytti miten hyvä on kyetä luovuttamaan. Olemaan vapaa Herran armon valossa.

            Sitten koska tää valtajuttu tulee esille mun töissä vaikeuksissa olevien nuorten kanssa jatkuvasti, tajusin taas kerran että todella ihmisinä taas olemme täysin samassa kelkassa

            Lähtökohta on juuri se mielestäni, että ihmisyyteen kuuluu tietty tunne oman elämän (ei toisten) hallinnasta. Eli se on ihan tervettä. Mutta syntinen ihminen, siis koko ihmiskunta, jotenkin kokee että jos nöyrtyy Jumalan edessä, joutuu luopumaan jostain juuri tästä elämässä. Mutta se on valhe. Jumalan edessä nöyrtyminen ja terve itsehallinnan kokemus eri tilanteissa kulkevat itse asiassa käsi kädessä. Jeesuksen maanpäällinen vaellus lienee tästä täydellinen esimerkki.
            Viimeisin muokkaaja Mace; 06-06-13, 15:34.

            Kommentti


            • #7
              Ovatko siis mielestäsi riitojen syynä yleensä kontrollin- tai vallanhalu toista ihmistä kohtaan, Mace?

              Minulle varmaan vaikeinta on ollut oppia tunnustamaan toiselle ihmiselle, että olen väärässä. Mutta en ole kokenut oikeassaolemisen tarvetta vallanhaluksi tai kontrollintarpeeksi. Toisaalta en ole sen syvemmin koskaan paneutunut pohtimaankaan asiaa. Minulle on riittänyt, että olen oppinut elämän myötä nauramaan itselleni silloin, kun olen härkäpäisesti inttänyt jostain asiasta kuvitellen olevani oikeassa, kunnes olen tajunnut, että olen ollut kaikkea muuta kuin oikeassa. Asiat ovat kuitenkin yleensä olleet sellaisia, että niillä ei ole mitään tekemistä minkään valta-aseman tai vallan kanssa.

              Tällä hetkellähän elämä on kovin armollista minua kohtaan, kun tässä ei ole ketään, kenen kanssa tarvitsisi "olla oikeassa". Koirat ovat aina samaa mieltä kanssani -vaikenemisesta päätellen - ja lasten kanssakin tällaisia taistoja tulee hyvin harvoin. Väittelen siis vain itseni suohon, jos niikseen. Senkin kyllä osaan.

              Niin, ja koulussa on tätä nykyä hyvin helppoa sanoa niin oppilaille kuin kollegoillekin, että sorry, siinä asiassa olin aivan väärässä tai opetin päin seiniä.
              "Herra, opeta minua laskemaan päiväni oikein, että saisin viisaan sydämen." Ps. 90:12

              Kommentti


              • #8
                Alun perin julkaissut Aconitum Katso viesti
                Ovatko siis mielestäsi riitojen syynä yleensä kontrollin- tai vallanhalu toista ihmistä kohtaan, Mace?
                Minulle varmaan vaikeinta on ollut oppia tunnustamaan toiselle ihmiselle, että olen väärässä. Mutta en ole kokenut oikeassaolemisen tarvetta vallanhaluksi tai kontrollintarpeeksi. Toisaalta en ole sen syvemmin koskaan paneutunut pohtimaankaan asiaa. Minulle on riittänyt, että olen oppinut elämän myötä nauramaan itselleni silloin, kun olen härkäpäisesti inttänyt jostain asiasta kuvitellen olevani oikeassa, kunnes olen tajunnut, että olen ollut kaikkea muuta kuin oikeassa. Asiat ovat kuitenkin yleensä olleet sellaisia, että niillä ei ole mitään tekemistä minkään valta-aseman tai vallan kanssa.

                Tällä hetkellähän elämä on kovin armollista minua kohtaan, kun tässä ei ole ketään, kenen kanssa tarvitsisi "olla oikeassa". Koirat ovat aina samaa mieltä kanssani -vaikenemisesta päätellen - ja lasten kanssakin tällaisia taistoja tulee hyvin harvoin. Väittelen siis vain itseni suohon, jos niikseen. Senkin kyllä osaan.

                Niin, ja koulussa on tätä nykyä hyvin helppoa sanoa niin oppilaille kuin kollegoillekin, että sorry, siinä asiassa olin aivan väärässä tai opetin päin seiniä.
                Ei minun mielestäni.
                En mielestäni sanonut mitään tuollaista.

                Kommentti


                • #9
                  Et sanonutkaan, ja siksi halusin kysyä, koska jotenkin sain sellaisen kuvan kirjoituksestasi. Onneksi täällä voi kysyä!
                  "Herra, opeta minua laskemaan päiväni oikein, että saisin viisaan sydämen." Ps. 90:12

                  Kommentti


                  • #10
                    Alun perin julkaissut Aconitum Katso viesti
                    Et sanonutkaan, ja siksi halusin kysyä, koska jotenkin sain sellaisen kuvan kirjoituksestasi. Onneksi täällä voi kysyä!
                    Ja suoraan kysymykseen on helppo antaa suora vastaus.

                    Tosin kyllä yhä oletan että sen loytää kirjoituksistanikin.
                    Viimeisin muokkaaja Mace; 06-06-13, 21:37.

                    Kommentti


                    • #11
                      Se ajatus tuli varmaan vain tuosta kuvaamastasi oman elämäsi tilanteesta. Riidan aihetta tuntematta (eikä minun sitä tietysti tarvitsekaan tuntea!) en oikein bongannut, miten se liittyi kontrollin tai vallan tunteen tavoitteluun.
                      "Herra, opeta minua laskemaan päiväni oikein, että saisin viisaan sydämen." Ps. 90:12

                      Kommentti


                      • #12
                        Minun kohdalleni osui sekä vapaaehtois- että palkkatyön kautta muutamia todella vallanhaluisia naisia, siis sellaiisia, jotka mielellään jyräävät toiset naiset. Kuvaan kuuluu se, että he pitävät vähän hiljaisempaa, introverttia, pohdiskelevaa tai herttaista naista jotenkin sietämättömän heikkona ja ärsyttävänä ja katsovat asiakseen heti jyrätä tämän. Minä kysyin Jumalalta, että mistä näitä tätejä oikein tulee, miksi samaan aikaan vielä useampia? Heidän käytöksessään oli henkisen väkivallan piirteitä, toisella mukana jossain määrin fyysistäkin (tönimistä, syrjään työntämistä fyysisesti, selkään lyömistä). sain vastauksen erään tilannetta havainnoinneen työkaverin kautta. Hän sanoi, että kyllä hän odotti koko ajan, että laitan vastaan ja pidän puoleni, ja ihmetteli kuinka kauan siihen menee. TÄmä tapahtui sen jälkeen, kun todella sisuunnuin ja laitoin rajat. Ymmärsin, että Jumala halusi karaista ja kasvattaa minua pitämään puoleni.

                        Tulipa vain mieleeni, että Raamattu tuntee sellaisen kuin 'heikkouden henki'. Sellainen voi kiusata uskovaa, joka liittää kiusatuksi tulemisen jaloon uhrin osaan. On hyvä muistaa, että uhri on jo annettu. Kyllä tuohon puolien pitämiseen ja pyhään sisuuntumiseen kuului omalla kohdallani myös henkivallan komentaminen pois. Olen kuullut joiltain ihmisiltä, että ovi tai ikkuna on paukahtanut, kun tällainen poiskomennus on tapahtunut. Mutta tämä juttu taitaa nyt mennä liikaa henkimaailman puolelle, joten se siitä.
                        Viimeisin muokkaaja Debora; 07-06-13, 14:21.

                        Kommentti


                        • #13
                          Alun perin julkaissut Aconitum Katso viesti
                          Ovatko siis mielestäsi riitojen syynä yleensä kontrollin- tai vallanhalu toista ihmistä kohtaan, Mace?

                          Minulle varmaan vaikeinta on ollut oppia tunnustamaan toiselle ihmiselle, että olen väärässä. Mutta en ole kokenut oikeassaolemisen tarvetta vallanhaluksi tai kontrollintarpeeksi. Toisaalta en ole sen syvemmin koskaan paneutunut pohtimaankaan asiaa. Minulle on riittänyt, että olen oppinut elämän myötä nauramaan itselleni silloin, kun olen härkäpäisesti inttänyt jostain asiasta kuvitellen olevani oikeassa, kunnes olen tajunnut, että olen ollut kaikkea muuta kuin oikeassa. Asiat ovat kuitenkin yleensä olleet sellaisia, että niillä ei ole mitään tekemistä minkään valta-aseman tai vallan kanssa.

                          Tällä hetkellähän elämä on kovin armollista minua kohtaan, kun tässä ei ole ketään, kenen kanssa tarvitsisi "olla oikeassa". Koirat ovat aina samaa mieltä kanssani -vaikenemisesta päätellen - ja lasten kanssakin tällaisia taistoja tulee hyvin harvoin. Väittelen siis vain itseni suohon, jos niikseen. Senkin kyllä osaan.

                          Niin, ja koulussa on tätä nykyä hyvin helppoa sanoa niin oppilaille kuin kollegoillekin, että sorry, siinä asiassa olin aivan väärässä tai opetin päin seiniä.
                          Alun perin julkaissut Aconitum Katso viesti
                          Se ajatus tuli varmaan vain tuosta kuvaamastasi oman elämäsi tilanteesta. Riidan aihetta tuntematta (eikä minun sitä tietysti tarvitsekaan tuntea!) en oikein bongannut, miten se liittyi kontrollin tai vallan tunteen tavoitteluun.

                          Jos luet kaikki tekstini tässä ketjussa, niin ehkä huomaat, että käsittelen kontrollia, tai ehka paremmin hallintaa oman elämän hallinnan tunteen kannalta.
                          Tietty se voi tulla esille myös ihmisten välisissä konflikteissa, kuten koin se tulevan sunnuntaina.Hallinnan tunteen löysin kun näin että olinpa ollut toope Eli kun näkee itsestään totuuden on paljon helpompi elää terveellä perustalla.

                          Mutta siis laajemmin katsottuna olen yrittänyt pohtia ihmisen mielestäni tervettä tarvetta oman elämän hallintaa. Hallinta, kontrolli. Ehkä käytin väärää sanaa. Hoono soomi joskus aiheuttaa kompastelua.

                          Sinun teksiesi perusteelta jos tekisin kysymyksen boldaamani suhteen: MIKSI sinulla on tarve olla oikeassa, pääsemme ehkä lähemmäs sitä mitä olen yrittänyt pohtia.


                          Vanheneminen, ihmisen kuolevaisuus asettaa kanssa erittän suuren uhan, ja itse asiassa täydellisen lopun oman elämän hallinnalle.
                          Ja miten ihminen käsittelee sen, tai vakavan sairastuminen, on tosi iso kysymys.

                          Otin juuri Jeesuksen elämän esimerkiksi terveestä elämän hallinnasta.
                          Ja uskon että Hänen opetuksensa puuttuvat tähän hyvin paljon.

                          Illalla tuli voimakkaasti mieleen sanat Vapahtaja, Pelastaja, Lunastaja.
                          Me todella tarvitsemme Häntä.

                          Myös työssäni missä nuoret ovat käyneet vakavia elämää tuhoavia traumoja läpi, heiltä puuttuu usein täysin oman elämän hallinnan tunne. Siksi joudun myös aiheen kanssa tekemisiin hyvin läheisesti.
                          Viimeisin muokkaaja Mace; 07-06-13, 15:01.

                          Kommentti


                          • #14
                            Heh, kun luin tuota tekstiäni tuli mieleen tämä.
                            Usein samastun siihen videon alussa aidalla istuvaan persoonaan
                            http://www.youtube.com/watch?v=KjWYHeg8_5I

                            Kommentti


                            • #15
                              Alun perin julkaissut Mace Katso viesti
                              Sinun teksiesi perusteelta jos tekisin kysymyksen boldaamani suhteen: MIKSI sinulla on tarve olla oikeassa, pääsemme ehkä lähemmäs sitä mitä olen yrittänyt pohtia.
                              Juuri tuota mietin tietysti itsekin paljon silloin, kun oikeassa oleminen - tai sen tarve - oli minun mielestäni rasite ihmissuhteissani. Mutta kun ei ole enää niin suurta tarvetta olla oikeassa, ei tuo asiakaan tietysti ole ongelma noin pääsääntöisesti. Pahalla tuulella jo valmiiksi ollesaani saatan kyllä vieläkin äityä inttämään jostain asiasta ja jatkaa inttämistä vielä senkin jälkeen, kun jo huomaan olevani väärässä. Onneksi nämä lapseni, joiden kanssa näitä tilanteita tulee (ei siis esimerkiksi työpaikalla tai ystävien kesken), tuntevat jo tämän piirteeni kaukaa.

                              Joskus ennen koin ehkä jotenkin olemassaololleni uhkaksi sen, että olisin väärässä; ja jotenkin koin oikeassa olemisen oikeutukseksi elämälleni, minuudelle ja sen sellaiselle. Väärinymmärrys, erehdys, epäonistuminen tai virhe olivat uhkia. Kun sille oppi nauramaan, asiat muuttuivat paljon helpommiksi. Saattaa olla, että kun minusta ja minulle aina lapsena sanottiin, että "Aco kyllä pärjää", se jätti minuun sellaisen "pärjäämisen vamman", josta poisoppiminen on ollut pitkä taival. (Mutta on se pärjääminen ollut myös siunaus elämässäni: olen tähän asti pärjännyt. Itse kuitenkin tiedän, että se pärjääminen johtuu vain siitä, että tähän asti on Herra auttanut minua. Sen varassa on hyvä jatkaa, koska jos kerran Herra on auttanut tähän asti, miksipä Hän sen lopettaisi nyt!)

                              Tähän liittyy myös se, miksi minun on aina ollut helppoa hyväksyä Jumalan ylivertaisuus ja hallintavalta elämääni nähden: on Yksi, jolle ei tarvitse yrittää pärjätä. Minulle se on evankeliumia. Ja Jumalan siipien suojissa on sitten myös helppoa nauraa omalle pöllöydelleen. (Luin tänä aamuna Psalmin, jossa kirjoittaja puhui juuri tuosta Jumalan siipien suojiin kätkeytymisestä. Psalmi 50 ja risat; en muista tarkkaa numeroa.)
                              "Herra, opeta minua laskemaan päiväni oikein, että saisin viisaan sydämen." Ps. 90:12

                              Kommentti

                              Työstää...
                              X